|
|
SSVH RYSavon Seudun Vinttikoiraharrastajat RY on 18.10.1993 yhdistysrekisteriin merkitty monenlaista vinttikoiratoimintaa harrastava kerho Savon seudulta. Jäseniä meillä on pääasiassa Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilta. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä n. 50 vinttikoiria harrastavaa perhettä. Toimintaamme kuuluvat näyttelyt, maastojuoksut, ratajuoksut, kerhoillat sekä tietysti silloin tällöin pidettävät leikkimieliset mätsärit. Julkaisemme myös kerholehteä, joka ilmestyy 2 - 3 kertaa vuodessa. Lyhyen historiamme aikana olemme olleet mukana järjestämässä ja järjestäneet itse ratakilpailuita Oravikosken radalla sekä maastokilpailuja, joista mainittakoon Suomenmestaruuskisat -99 Siilinjärvellä ja kansainväliset maastot Oravikoskella. Olemme myös olleet mukana erikoisnäyttelyissä sekä Kuopion ja Varkauden kaikkien rotujen koiranäyttelyissä. Oravikosken radan menetimme valitettavasti syksyllä 2004 alueen maanpeittotöiden alle, kaivos/ympäristölakien tiukennuttua niin, että vanhat kaivosmaa-alueet oli saatettava takaisin luonnontilaan. Uutta rataa on suunniteltu ja kaavailtu mahdollisesti Sorsasaloon, mutta ainakin toistaiseksi hanke on haave ja meitä Sorsasalossa palvelee vetosuora koppeineen. Toimintamme tarkoituksena on edistää vinttikoiraharrastusta täällä Savossa niin aktiivisen kilpailemisen kuin myös muun toiminnan myötä sekä opastaa uusia harrastajia eri lajien pariin. Savon Seudun Vinttikoiraharrastajat RY:n säännötYhdistyksemme on merkitty rekisteriin 18.10.1993. Tässä uusitut, rekisteröidyt säännöt.
1 § NIMI JA KOTIPAIKKAYhdistyksen nimi on Savon seudun Vinttikoiraharrastajat ja sen kotipaikka on Kuopio.
2 § TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOTYhdistyksen tarkoituksena on edistää puhdasrotuisten vinttikoirien kasvatus-, jalostus- ja harrastustoimintaa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää harjoitus- ja kilpajuoksuja, näyttelyitä sekä esitelmä- ja koulutustilaisuuksia. Yhdistys pyrkii myös julkaisemaan jäsenlehteä. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia, testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahan keräyksiä.
3 § JÄSENETYhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voi liittyä jokainen henkilö, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoitusta. Perhejäseneksi voidaan hyväksyä varsinaisen jäsenen taloudessa asuvat henkilöt. Hallitus päättää hakemusten hyväksymisestä. Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä hallituksen puheenjohtajalle tai yhdistyksen hallitukselle kirjallisesti taikka ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Varsinaisilta jäseniltä perittävän jäsenmaksun suuruudesta päättää yhdistyksen vuosikokous. Perhejäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta. Yhdistyksen vuosikokous voi yksimielisellä päätöksellä kutsua kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisen ansiokkaasti edistänyt yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamista. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.
4 § HALLITUSYhdistyksen hallitukseen kuuluu vuosikokouksessa valittu puheenjohtaja sekä kahdeksi vuodeksi valitut kuusi muuta jäsentä. Näistä eroaa vuosittain kolme, aluksi arvan, myöhemmin vuoron mukaan. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin, ja rahastonhoitajan sekä muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus on päätösvaltainen vähintään kolmen sen jäsenistä, puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan heidän joukossaan ollessa läsnä. Hallituksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet läsnä olevista hallituksen jäsenistä. äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide. Vaaleissa kuitenkin arpa.
5 § YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINENYhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa. Hallitus voi myös määrätä rahastonhoitajan yksin kirjoittamaan yhdistyksen nimen.
6 § TILIT JA TILINTARKASTUSYhdistyksen tilikausi on yksi kalenterivuosi. Tilinpäätös asiakirjoineen on toimitettava tilintarkastajalle viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajan on annettava kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta. Yhdistyksen tilintarkastajan toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
7 § YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLE KUTSUMINENYhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava aikaisintaan kaksi kuukautta ja viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta lähettämällä kutsu kirjallisena jokaiselle jäsenelle.
8 § YHDISTYKSEN KOKOUKSETYhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä ennen helmikuun loppua. Ylimääräinen kokous pidetään, kun hallitus katsoo sen aiheelliseksi tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselle ilmoittamaansa asiaa varten kirjallisesti pyytää. Kokous on kutsuttava viikon kuluessa pyynnön esittämisestä. Jokaisella jäsenellä on yhdistyksen kokouksissa yksi ääni.
9 § VUOSIKOKOUSYhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat
Jos yhdistyksen jäsen haluaa saada asian kokouksen päätettäväksi, hänen on ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin ajoissa, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
10 § YHDISTYKSEN PURKAUTUMINENYhdistyksen purkautuessa tai jos se lakkautetaan yhdistyksen varat käytetään yhdistyksen aatteellisen tarkoituksen edistämiseen yhdistyksen viimeisen kokouksen määräämällä tavalla. |
|
|
©2004-2006 SSVH RY Sivujen suunnittelu ja toteutus: PaS, Webmaster: romy & Hyde |
|